Kirjoitusten jälkeen ryhdyn suorittamaan varusmiespalvelusta. Ulkomailla asuvat vanhempani ovat silloin lomalla Suomessa, joten vapaat vietän heidän kanssaan mökillä. Kesän jälkeen olen lomat isovanhempieni luona. Koska minulla ei ole Suomessa asuntoa, saan litteran, jolla saan lomilla matkustaa minnepäin Suomea tahansa. Kuivan lukiovuoden jälkeen alkaa jälleen janottamaan. Jokaisella iltavapaalla, jokaisella lomalla juon itseni lähes tiedottomaan tilaan. Usein herään kasarmilla kuudelta ilman mitään muistikuvaa, miten olen sinne päätynyt. Vänrikin nappulat saatuani hengelliset asiat kiinnostavat jälleen ja päätän opiskella vuoden Raamattua eräässä kansanopistossa, kunnes aloittaisin yliopistossa opiskelut. Suunnitelmissa on myös löytää tuleva vaimo, suunnitelma, joka sitten onnistuukin.
Raamattukoulussa ei tunnu oikealta nauttia alkoholia. Käymme opiskelijoiden kanssa kerran kaupungilla viihteellä. Viina ei oikein ole mielessä, kun on iskenyt silmänsä nuoreen tyttöseen. Alamme seurustella ja lukuvuoden jälkeen luvassa on etäsuhde, kun tuleva vaimoni suuntaa Tallinnaan ja minä aloitan opiskelut yliopistossa. Soluasunnossa on jääkaappi, joka täytetään tukusta haetulla oluella, sekä opiskelijoiden koodaama kassakone, johon omat ostokset tilitetään. Syyslukukauden aikana kaikki tärkeimmät kurssit jäävät kesken ja suoritan ainoastaan joitakin hauskoja ja helppoja kursseja. Olut rupeaa maistumaan ja juon sitä yötä päivää, paitsi silloin kun matkustan Tallinnaan tapaamaan tulevaa vaimoani.
Tallinnassa olo on ristiriitainen. Toisaalta on kivaa olla selvin päin kahdestaan nuoren naisen kanssa, mutta välittömästi laivalle päästyäni suuntaan lähimpään baariin. Opiskelut eivät ole mielessä, olen kuullut, että aika harva onnistuu ensimmäisenä vuotena pääsemään opiskeluista jyvälle. Kykyjä minulla olisi ollut, mutta selvästi olisin tarvinnut ohjausta opintojen aloittamiseen, nyt tuntuu, että kaikki asiat on selvitettävä itse, eikä kyydistä pudonneita opiskelijoita tueta millään lailla - apua pitäisi osata itse pyytä ja hakea.
Menemme tulevan vaimoni kanssa marraskuussa kihloihin ja tammikuussa jo suunnittelemme häitä seuraavalle kesälle ja kirkko ja pastorikin varataan jo heinäkuulle. Helmikuun ensimmäisenä päivänä 2004 kihlattuni soittaa minulle ja kertoo, että hänen äitinsä, tuleva anoppini, on kuollut. Puhelimessa hän ei pysty kertomaan kuolinsyytä, mutta arvaan heti mistä on kyse. Matkustan välittömästi Tallinnaan, jossa vahvistuu, että kyse oli itsemurhasta. Tässä tilanteessa minulle on täysin selvää, että korkki menee kiinni. Se myös pysyy kiinni useita vuosia. Kevätlukukauden opiskelut kuitenkin keskeytyvät. Ymmärrän, että kihlattuni tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. Tulevaisuus alkaa tuntua epävarmalta. Häät kuitenkin pidetään suunnitellusti heinäkuussa, mutta oman äidin itsemurha on asia, josta vaimoni ei milloinkaan tule pääsemään täysin yli, vaan sen asian kanssa joutuu elämään lopun elämää. Syyllisyyttä ja häpeää tuntee perheessä jokainen. Ilmassa on jatkuvasti yksi kysymys - miksi?
Muutaman epätoivoisen opiskeluvuoden jälkeen siirryn pysyvästi työelämään ja unohdan haaveet maisterin papereista. Vaimoni oireilee vuosien aikana monin eri tavoin, kunnes viikottainen terapia yksityisellä ammattitaitoisella terapeutilla auttaa saamaan elämän hallintaan.
Kommentit