"Niin on siis myös meidän vikamme, ettemme kosta kaikkea sitä viatonta verta, emmekä iske heitä kuoliaiksi." - Martti Luther
Luen työpaikalla Raamattua kännykästä. Raamatun tutkimisen olin aloittanut jo kolme vuotta aiemmin. Koska halusin tutkia Raamattua alkukielillä, olin ostanut myös hepreankielisen Tanakhin, kreikankielisen Uuden testamentin sekä näiden kielten sanakirjat. Alkukielten opiskelu oli kuitenkin ollut liian työlästä ja tyssännyt heti alkeisiin. Mutta mikäli jokin jae askarrutti, pystyin kuitenkin sanakirjojen avulla jotenkuten tarkistamaan jakeen alkukielestä.
Nyt luen kymmenestä käskystä, että muista pyhittää lepopäivä, alkukielellä sapatinpäivä, Yom haShabbat. Sapatti on viikon seitsemäs päivä, meidän kalenterissamme aika perjantai-illasta lauantai-iltaan. Sunnuntai ei vastoin yleistä käsitystä ole seitsemäs päivä, vaan viikon ensimmäinen päivä. Naiset tulivat Jeesuksen haudalle juuri viikon ensimmäisenä päivänä. Eikö ole täysin selvää, että viikon ensimmäinen päivä on arkipäivä? Jos kerran kymmenessä käskyssä käsketään pyhittää sapatinpäivä, eli lauantai, miksi kristityt pyhittävät sunnuntain? Netistä löydän toinen toistaan surkeampia selityksiä. Ei ole mahdollista, että kymmentä käskyä olisi muutettu, kumottu, tai että se ei koskisi meitä. Sanoohan Jeesus itse vuorisaarnassa, että hän ei tullut kumoamaan lakia.
Asia kirkastuu minulle töissä. Sapatti on pyhitettävä. Ruokasäädöksiä on noudatettava. Jeesus ei koskaan kumonnut Mooseksen lakia. Paavali opettaa, että me vahvistamme lain. Kristittyjen käsitys, että ainoastaan ne käskyt Mooseksen laista koskevat meitä, jotka toistetaan Uudessa testamentissa, ei perustu mihinkään Raamatun sanaan. Missään kohtaa Uutta testamenttia ei kukaan opeta, että noudattakaa ainoastaan näitä Uuden testamentin käskyjä. Yksikään profeetoista ei osaa kuvitella aikaa, jolloin voimassa olisi jokin toinen laki. Toora on Mooseksen laissa, profeetoissa ja kirjoituksissa aina ikuinen laki, joka on voimassa ikuisesti.
Miten on mahdollista, että kristityt ovat niin pahasti väärässä? He ovat idiootteja, siksi! Seuraavat kirkkoisien, Lutherien ja omien saarnamiestensä opetuksia, eivät Raamatun sanaa. Mutta tämä kysymys on selvitettävä tarkoin. Tarvitsen lomaa. Koska teen vuorotyötä, on työvuoroja myös sapattina. En näe muuta ratkaisua kuin irtisanoa itseni. Toukokuun viimeinen päivä on viimeinen työpäiväni. Koittaa pitkä kesäloma, vähän liian pitkä.
Kesällä otan rennosti ja nautin elämästä. Ruokasäädöksiä on helpoin noudattaa, jos on kokonaan vegaani. Silloin ei vahingossakaan tule syötyä mitään saastaista. Sapatin pyhitän joka viikko. Kiinnitän mezuzan ovenpieleen. Sidon tupsut vaatteideni kulmiin. Makaan ulkona nurmikolla sapattina ja pohdin, että miksi kristityille ei kelpaa tämä rauha, ilo ja lepo? Koska haluan hengellisiin kysymyksiin vastauksia, päätän ilmoittautua erääseen raamattukouluun. Yksi lukuvuosi pelkästään Raamattua, laadukasta Raamatun opetusta vuoden verran, mikä voisi mennä pieleen?
Raamattukoulussa käy ilmi, että luterilaiset eivät suvaitse harhaoppisia. Oikeasta opista on pidettävä kiinni. Koska usko pelastaa, on tiedettävä tarkasti, mihin uskoo. Niinpä kirkon kolme uskontunnustusta on osattava ulkoa. Niissä on ilmaistu kristillinen usko. Kirkon oppi taas on ilmaistu luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa. Jos olet näistä opeista eri mieltä, paras ratkaisu on etsiä jokin toinen seurakunta. Opillisista asioista ei keskustella. Sapatista kun yritän kysyä, vastaus on aina, että kirkossa on aina pyhitetty sunnuntai. On todella pelottavaa puhua kenellekään sapatista. Mooseksen lakia luterilaiset pitävät pahana, julmana ja hirmuisena, kuten Luther opettaa, vaikka se Paavalin mukaan on pyhä, vanhurskas ja hyvä, Daavidin mukaan peräti täydellinen.
Pian käy ilmi, että kirkon ylin auktoriteetti on Luther kirjoineen, ei Raamattu. Jokainen kysymys ratkaistaan sillä, mitä Luther opettaa aiheesta. Pieni kurkistus näiden ääriluterilaisten kirjallisuuteen ja julkaisuihin paljastaa, missä roolissa Luther on. Hän on ylin opettaja, suuri uskonpuhdistaja, armoitettu oppi-isä ja kunnioitettu teologian tohtori. Rakas Martti.
Talvella 2016 luen Lutherin teoksen Juutalaisista ja heidän valheistaan, jossa Luther laatii seitsemän kohdan ohjelman juutalaisen kansan tuhoamiseksi ja esittää, että juutalaiset on armotta surmattava. Tiedustelen opettajilta, miten näihin Lutherin antisemitistisiin kirjoituksiin tulee suhtautua. Vastaus on, että Luther oli hänkin vain oman aikansa lapsi, ei hän ollut täydellinen, hän katui kirjoituksiaan varmasti kuolinvuoteellaan (vaikka tällaisesta ei ole mitään historiallisia todisteita), Luther kirjoitti niin paljon muutakin, että meidän tulee pitää kiinni siitä, mitä kaikkea hyvää Luther opetti.
Erään opettajan sanat painuvat mieleeni. Kirjoitan ne muistivihkooni ylös tarkasti ja tarkistan vuosien kuluttua. Hän sanoo "Luther oli niin täynnä valoa, että miettisin kaksi kertaa, ennen kuin olisin hänen kanssaan eri mieltä". Luettuani Lutherin juutalaisvastaisen teoksen ja keskusteltuani asiasta opettajien ja opiskelijoiden kanssa ahdistun suuresti. Kukaan ei pahoittele Lutherin kirjoituksia, aivan jokainen puolustelee Lutheria, eikä kukaan ymmärrä minua. Samaan aikaan tulee televisiosta dokkari holokaustista. Mietin kuuden miljoonan juutalaisen joukkosurmaa ja Lutheria, joka esitti ajatuksen juutalaisten joukkotuhosta 450 vuotta ennen Hitleriä. Luther rupeaa kummittelemaan mielessäni sen verran, että en pariin viikkoon saa nukuttua lainkaan. Päässä rupeaa viiraamaan ja pahasti.
Näen kirjaimellisesti unta joka yö Lutherista, joka kädet kyynärpäitä myöten veressä teurastaa juutalaisia. En voi käsittää, miten Raamattukoulun luterilaisen lahkon opettajat saattavat niin suuresti rakastaa historian suurinta antisemitistia. En voi käsittää, miksi kirkon oppi on rakennettu Lutherin, ei Raamatun varaan. En voi käsittää, miksi niin yksinkertainen asia, kuin kymmenen käskyn noudattaminen, on niin vaikeaa luterilaisille.
Lopulta pimeyden voimat saavat vallan. Herään keskellä yötä tuskaan, pelkoon ja ahdistukseen. Haen Raamatusta lohtua. Tiedän, että peukalopaikkaa ei saisi koskaan käyttää, mutta nyt päätän kokeilla sitä. Peukaloni osuu Johanneksen evankeliumin jakeeseen, jossa sanotaan, että ylipapit päättivät surmata Lasaruksenkin. Jae pomppaa irti Raamatustani, leijailee ilmassa kultaisilla siivillä kehystettynä. Asia on minulle täysin selvä. Luterilaisen kirkon papit haluavat surmata minut, koska olen uhka heidän auktoriteetilleen, vallalleen ja koko kirkolle. He haluavat tappaa minut!
Aamulla saan kutsun rehtorin puhutteluun. Puhuttelu! Minulle! Enhän minä ole tehnyt mitään väärää! Opettajat eivät ole osanneet kuvitella, että minulle saattaisi olla kehittymässä mielenterveydellisiä ongelmia. Mutta jotain erikoista he ovat havainneet käytöksessäni. Olen vakuuttunut siitä, että puhuttelu on ansa. He haluavat tappaa minut. En suostu keskusteluun rehtorin huoneessa, vaan vaadin, että se käydään toisessa huoneessa, josta on näkymä ulos. Pyyntööni suostutaan. Keskustelu on parin tunnin päästä. Soitan hätäkeskukseen. Kerron, että minut halutaan tappaa. Hätäkeskuspäivystäjä kysyy minulta, onko minua lähestytty kirjeitse tai puhelimella. Vastaan, että nämä ihmiset eivät ole niin tyhmiä, että varoittaisivat minua ennen kuin tappavat.
Hätäkeskus ei suostu lähettämään poliisia. Niinpä soitan vartiontiliikkeeseen ja tiedustelen henkilösuojauspalveluja. Ilmeisesti vartiointifirma havaitsee jotakin hämärää pyynnössäni, eikä sekään suostu minua auttamaan. Päätän kävellä rohkeasti Raamattukoululle puhutteluun, mutta vilkuilen jatkuvasti olkani yli ja olen varma, että nyt astun minulle asetettuun ansaan ja kuolen varmasti.
Puhuttelussa äänessä olen lähinnä minä, esitän mielipiteeni Lutherista ja teologisista kysymyksistä, lopulta ilmoitan lopettavani omasta aloitteestani opiskeluni. Rehtori ja opintolinjan vastaava ovat selvästi tyytyväisiä. Tämä on kaikkien mielestä paras ratkaisu. Myöhemmin minua on jäänyt todella pahasti kaivelemaan se, että ilmiselvästi täysin harhaisen ja psykoottisen opiskelijan oireita ei kukaan huomannut.
Iltapäivällä olen siskoni luona kahvilla ja suuni käy jatkuvasti. Jauhan Lutherista ja epäoikeudenmukaiseksi kokemastani kohtelusta Raamattukoululla jatkuvalla syötöllä. Siskoni mies tokaisee, että hae hyvä mies apua! Purskahdan itkuun ja sanon, että viekää minut hoitoon. Minut viedään ambulanssilla ensiapuun, josta minut kuljetetaan psykiatriselle osastolle, eli siis suomeksi suljetulle osastolle. Osastolla saan välittömästi rauhoittavia ja nukun ensimmäistä kertaan pariin viikkoon sikeästi.
Osastohoito kestää neljä viikkoa. Ensimmäisen viikon jälkeen pääsen jo valvotusti ulkoilemaan, toisen viikon jälkeen ilman saattajaa. Ruoka maistuu ja suurin osa hoitajista on mukavia. On musiikkiterapiaa ja vesivärimaalausta, josta innostun. Saan äidiltäni vesivärit ja rupean maalaamaan maisemia ja uskonnollisia aiheita. Yllätyn itsekin, kuinka taitava olen. Vierailijat kehuvat kaikki töitäni. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen ja myös viimeinen kerta, kun maalaan yhtään mitään. Koska osastolla ei ole mitään muuta tekemistä, aloitan uudestaan tupakoinnin, jonka olin lopettanut jo vuosia sitten.
Lääkäri toteaa minulla olevan kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja saan mielialaatasaavaa lääkettä, joka toimii erinomaisesti monta vuotta. Mutta maniajaksoa seuraavaa masennuskautta se ei ehkäise. Kun pääsen osastolta kotiin, ei kestä kauaa kun iskee masennus. Olen koko vuoden 2016 sairaslomalla masennuksen takia. Muutamaa eri lääkettä kokeillaan, mutta mistään ei ole apua. Käyn psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla pari kertaa viikossa ja vertaistukiryhmässä, jonka jälkeen olen kevään ja kesän 2017 kuntoutuskurssilla. Kesän olen kontoutukseen kuuluvassa työharjoittelussa, mutta seuraavan kerran teen rehellistä palkkatyötä vasta syyskuussa 2018.
Raamattukoulussa viettämäni ajan olin täysin raittiina, samoin osastohoitoa seuraavan masennuskauden, koska lääkäri varoitti täysin suoraan alkoholista. Vasta talvella 2018 alan jälleen juomaan, aluksi vähemmän, kunnes määrät kasvavat sellaisiin mittoihin, että vaimo hermostuu. Vaimon määräyksestä saan juoda vasta sitten, kun olen töissä. Sopimus on sopimus ja aloitettuani työt syyskuussa 2018 ostan ensimmäisestä palkasta välittömästi työmatkalla salkullisen olutta. Pitkän kuivan kauden jälkeen olut maistuu jälleen taivaalliselta. Seuraa neljän vuoden pituinen ryyppyputki, jonka aikana kertaakaan en pysähdy miettimään omaa juomistani.
Kommentit