Hei jätkät, oottekos koskaan maistaneet olutta? Idea on minun, kokonaan minun. Minä olen se porukan pahis, vaikka vanhemmillani saattaa olla eri käsitys. Ystäväni Sami ja Petteri eivät ole maistaneet koskaan olutta, mutta olemme kaikki yksimielisiä siitä, että asia on oitis korjattava. Vietämme loppukevättä, aurinko paistaa, ulkona tarkenee t-paidassa ja kesäloma lähestyy. Vaan mistä hankkia olutta? Kaupassa ikäraja on 18, mutta me olemme kaikki 14. Päätämme silti kokeilla, myydäänkö kaupassa olutta.

Oluthyllyllä tutkimme eri oluita. Emme tiedä niistä yhtään mitään. Tilanne jännittää, hikeä pukkaa ja kädet tärisevät. Päätämme ostaa yhden sikspäkin karhua. Kassalla seisomme kauhusta kalpeina ja hiljaa. Myyjän täytyy olla täydellinen idiootti, jos ei tajua, että nyt on alaikäiset yrittämässä ostaa alkoholia. Nuori kassaneiti katsoo meitä hetken ja huikkaa vanhemmalle kollegalle, että voiko näille myydä. Äidille ne on ostamassa, antaa mennä vaan. Kassa myy alaikäisille sikspäkin olutta. Kaupan ulkopuolella meitä naurattaa ja suuntaamme läheiseen metsikköön.

Korkkaamme ensimmäiset oluet. En tiedä kavereista, mutta minä pidän välittömästi oluen mausta. Juomme ensimmäiset oluet nopeasti ja heti perään toiset. Kevyt nousuhumala iskee välittömästi, olo on rento, letkeä ja huoleton. Minun kohdalla se on rakkautta ensisilmäyksellä. Tätä täytyy saada lisää! Jos kaksi olutta tuntuu näin hyvältä, miten hyvältä tuntuukaan neljä, kuusi, kymmenen tai vielä enemmän? Päätämme pelata tyhjillä pulloilla ja metsiköstä löytämällämme puukalikalla pesäpalloa. Yksi syöttää pullon ja toinen lyö sen pirstaleiksi. Kutsumme peliä olutpalloksi. Tästä tulee jokaviikkoinen perinne, joka jatkuu kesälomaan asti. Tuossa vaiheessa en itse sitä vielä tiedä, mutta olen juuri sairastunut alkoholismiin. Kestää kuitenkin kaksikymmentäviisi vuotta, ennen kuin pystyn myöntämään itselleni ja läheisilleni, että olen alkoholisti.

Seuraava luku

Kirjan alkuun