Tammikuussa olen työtön. Teen kiltisti työkkäriin suunnitelman työllistymisestäni, mutta mitään todellista motivaatiota töiden etsimiseen minulla ei ole. Nyt on aika rentoutua ja miettiä töitä myöhemmin. Syvennyn kirjoittamaan hengellisistä aiheista ja nautin siinä samalla runsaasti olutta, mutta pidän huolen siitä, että vaimo ei löydä kotoa tyhjiä tölkkejä, saati sitten jääkaapista täysiä tölkkejä. Navetassa minulla on useampi olutkätkö. Olen edelleen ylpeä siitä, että juon vain olutta, en koskaan kirkasta viinaa. Omaa humalatilaa on kuitenkin vaikea peitellä. Jatkuvasti saan kuulla kyselyjä siitä, että montako olet juonut. Ikään kuin vaimon olisi todella tarpeellista tietää, olenko nyt juonut neljä, kahdeksan vai kaksitoista olutta. Yhteisissä menoissa olen juomatta, mutta yhä useammin ahdistaa, jos joutuu vapaapäivät viettämään selvin päin vaimon seurassa. En kuitenkaan kertaakaan koe, että juomiseni olisi mikään ongelma.
Alkukeväästä päätän suorittaa ajokoulun ja hankkia itselleni kortin, mikä on ollut vaimon suuri haave jo pitkään. Niinpä luen teoriat suhteellisen selvin päin ja ajotunneilla pidän tarkasti kiinni siitä, että olen täysin selvä. Suoritan teoriakokeen ensimmäisellä yrityksellä, sekä ajokokeen mallikkaasti. Vappuna saan ajokortin kouraan ja olen todella ylpeä itsestäni, vaimo vielä enemmän. Jaksan ajaa autollamme muutamia kertoja, mutta koska olen jatkuvasti yhä enemmän päihtynyt, en lopulta uskalla kesän aikana ajaa kovinkaan usein.
Vaimo ottaa juomisen jälleen puheeksi ja väittää, että en pysty olemaan juomatta. Hän ehdottaa, että voitko näyttää, että pystyt olemaan kuukauden verran juomatta. Koska pidän täysin selvänä, että en ole alkoholisti, lupaan olla heinäkuun juomatta. Elokuun alussa on tiedossa sukujuhlat, jossa varmasti on alkoholia tarjolla. Sovimme vaimon kanssa, että siellä saan sitten juoda. Olen heinäkuun juomatta ja elokuussa sukujuhlissa nolaan itseni kaikkien edessä juomalla itseni kunnolla humalaan. Asia jää kaivelemaan, mutta vain hetkeksi.
Seuraavaksi vaimo rupeaa valittamaan siitä, että en ole edes etsinyt töitä. Syksyllä päätän näyttää vaimolle ja laitan räätälöityjä hakemuksia eri yrityksiin. Kolmas hakemus tärppää ja pääsen haastatteluun tehtävään, joka ei ole aivan omaa alaani, mutta jossa uskon pärjääväni. Haastattelija on samaa mieltä ja erilaisten muodollisuuksien jälkeen pääsen aloittamaan uudessa työpaikassa marraskuussa. Päätän pyöräillä töihin. Sehän on varusteurheilua, minulla on kaksi pyörää, kesä- ja talvipyörä. Talvipyörässä on kunnon nastarenkaat ja valot ja varusteet on kunnossa, joten pyöräilen töihin satoi tai paistoi, oli jäätä, lunta tai räntää. Paino tippuu, kunto nousee ja juominen vähenee kuin itsestään.
Kommentit