Rippikoulu ja kesäloma on takana. Rippikoulussa olen oppinut teoriassa kaiken oleellisen kristinuskosta, kuinka Jeesus on kuollut meidän syntiemme vuoksi, miten Jumala on kolmiyhteinen ja miksi on tarpeellista käydä kirkossa sunnuntaina jumalanpalveluksessa nauttimassa ehtoollinen. Teoriassa tiedän, että minun tulee seurata Jeesusta, mutta en ole valmis ottamaan sitä askelta. Mielessä on vain tytöt, viina ja huumeet. Hengellisiä asioita kerkiää kyllä miettimään sitten eläkkeellä.
Rippikoulun jälkeen tapaamme kolmen ystävän kanssa. Yksi heistä on käynyt hankkimassa pussillisen taikasieniä. Tätä kokeilua on suunniteltu jo ennen kesälomaa. Vuoden verran olen juonut ahkerasti alkoholia, poltellut muutaman kerran marihuanaa, mutta en kannabiksesta saanut tarvittavia kiksejä, päätä ei saanut sillä aineella mielestäni tarpeeksi sekaisin, vaikka aine oli varmasti ykköslaatua ja kokeilin useampaa eri lajiketta, varmasti riittäviä määriä.
Tiedän psykedeeleistä sen verran, että jonkinlainen trippi on tiedossa, hallusinaatiot ovat varma juttu. Istumme puistossa puun alla nelistään ja avaamme pussin. Jokaiselle riittää runsas kourallinen, joka kuulemma on tarpeeksi. Toivotamme toisillemme hyvää matkaa ja maistelemme ensimmäisiä sieniä. Maku on paha, kuin söisi pilaantunutta heinää, mutta silti kaikki sienet saadaan jotenkuten nieltyä alas. Syötyämme sienet suuntaamme kaupungin kaduille ja odotamme, milloin alkaa tapahtua.
Erään joen ylittävä silta tuntuu huojuvan ilmassa. Kyllä, tästä se lähtee! Värit näyttävät kaikkialla kirkkaammilta kuin tavallisesti. Erään talon seinässä näyttää kasvavan jotakin hämähäkin seitin tapaista, joka alkaa liikkua. Baarin ulkopuolelle kaikuva musiikki näkyy väreissä. Ilmiötä on hankala selittää, se on kuin näkisi musiikkia, sävelet ilmestyvät baarin ulkopuolelle värikkäinä aaltoina. Ihmettelemme kaikki näkemäämme ja mikä erikoisinta, kaikki näyttävät näkevän samat hallusinaatiot.
Pari tuntia kaupungilla seikkailtuamme poikkeamme hampurilaiselle. Hampurilainen tuntuu olevan elossa, se liikkuu ja sykkii kädessäni niin, että en uskalla syödä sitä. Heitän sen maahan. Kaivan taskusta savukkeen, joka on aivan käyrä ja saan sen sytytettyä vain vaivoin. Syntyy ajatus, että nyt on pakko suunnata rannalle. Pyöräilemme rantaa kohti ja pyörämatka on ikimuistoinen. Ruoho pelloilla on vihreää, mutta näyttää siltä, kuin tuota vihreän sävyä en olisi nähnyt koskaan aiemmin. Polkupyörä tuntuu leijailevan ilmassa. Lämmin ilmavirta tuntuu erikoiselta ihoa vasten. Taivas on violetti ja pilvet ovat kirkkaan keltaisia. Mikä oudointa, nyt ymmärrän mitä on rakkaus, ymmärrän elämän tarkoituksen yhdessä hetkessä ja syntyy ajatus, että kaikki on yhteydessä kaikkeen, kaikki on yhtä ja tämä trippi on todellisempaa kuin mikään aiemmin kokemani. Syntyy outoja ajatuksia, joita kirjaimellisesti ei voi sanoin kuvata. Kaikki on ihmeellistä ja erikoista - olemme siirtyneet korkeamman tietoisuuden tasolle.
Rannalle saavuttuani olen yksin. En tiedä, mihin kaverit ovat kadonneet. Metsä muuttuu violetiksi, pelottavaksi ja synkäksi. Puut huojuvat ja yrittävät kuristaa minut. Tämä ei ole enää kivaa! Violetti sävy haihtuu pois ja jäljelle jää vain sysimustaa. Maailmankaikkeus lakkaa olemasta. Olen varma siitä, että olen kuollut. Miksi kaikki katosi? Herään kuin unesta, päättelen, että olen Eedenin puutarhassa, mutta kaikki on mustavalkoista. En pysty liikkumaan. Makaan paikallani peloissani. Tältäkö tuntuu kuolema? Kaikki värit ovat kadonneet? En käsitä mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta ruumiini nousee ylös maasta ja rupean kävelemään metsästä pois kunnes tulen jalkakäytävälle. Itse en pysty ohjaamaan kehoani, joku muu ohjaa sitä. Jalkani kulkevat jalkakäytävää pitkin, mutta en tiedä missä olen ja mihin olen menossa. Pelottava matka päättyy valaistun mainostaulun eteen, joka näyttää tutulta.
Isäni ilmestyy nurkan takaa. Hän näyttää huolestuneelta. Hän esittää kysymyksen, joka jää soimaan päähäni. Oletko käyttänyt jotain huumeita? En myöhemmin muista, mitä vastasin. Isäni taluttaa minut kotiin ja käyn olohuoneen sohvalle makaamaan. Kirjahylly näyttää tulta. Olen kotona, en ole kuollut, mutta en käsitä miten löysin perille. Pikku hiljaa alkaa selvitä, että olen ollut tripillä, nyt se alkaa haihtua pois ja edessä on todennäköisesti piinaava puhuttelu.
Seuraavana päivänä vanhempani ottavat yhteyttä sekä lääkäriin, että seurakunnan pastoriin. Asioita käydään läpi. Hävettää ja nolottaa vietävästi, ensinnäkin se, että jäin kiinni, mutta myös se, että kenties ei ollut kovinkaan fiksu ajatus kokeilla psykedeelejä. Oudot ja ihmeelliset näyt painavat mieltäni. Mitään välitöntä rangaistusta, viikkorahojen menetystä tai kotiarestia ei ole tiedossa.
Seuraavana sunnuntaina kirkossa kanttori esittää jumalanpalveluksen lopuksi, että hän kokee, että Shine Jesus shine täytyisi vielä laulaa. Se oli konfirmaatiolaulumme vain pari viikkoa sitten. Kyyneleet alkavat valua pitkin poskiani ja ajattelen, että nyt on aika katua, pyytää Jumalalta syntejä anteeksi ja seurata Jeesusta. Viina, huumeet, tytöt ja rock n roll on nähty.
Viimeiset kouluvuodet ovat muutamaa olutta vaille päihteettömät ja kirjoitan paperit, joilla pääsen yliopistoon. Mutta sitä ennen on suoritettava varusmiespalvelus.
Kommentit