Tavoitteenani on valistaa veronmaksajia, päättäjiä ja kaikkia sosiaali- ja terveysalan toimijoita alkoholismista. Nimittäin edelleen on niin, että alkoholismin luonnetta sairautena ei maassamme ymmärretä millään taholla, eikä täten myöskään alkoholismia osata hoitaa oikein. Alkoholin kustannuksia yhteiskunnalle ei ole kukaan perusteellisesti laskenut, mutta puhutaan miljardeista, arvion mukaan kustannukset ovat seitsenkertaiset alkoholiverosta saatuun tuloon nähden. Tarvitaan täten luotettava selvitys siitä, kuinka paljon alkoholi maksaa veronmaksajalle, kuinka paljon sellaista kärsimystä alkoholi aiheuttaa, joka ei ole rahassa mitattavissa, ja selkeä lainsäädäntö, jonka turvin alkoholisti ohjataan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman tehokkaaseen hoitoon. Nykyään koko järjestelmä maassamme on aivan retuperällä.
Koska kukaan tuskin luottaa yhden kylähullun tuotantotyöntekijän arvioihin ja lukemiin, mutuiluun ja kuulopuheisiin, tässä mitä Mika Arramies ja Tuulikki Hakkarainen sanovat kirjassaan Viimeinen pisara:
"Suomi on hukkumassa alkoholiin. Vaikka alkoholismi on suurin kansasairautemme, tarjolla oleva julkinen hoito on vain näennäishoitoa. Suomessa hoidetaan tällä hetkellä yleensä vain alkoholismin oireita ja seurauksia, ei itse sairautta. Alkoholista aiheutuu yhteiskunnalle ainakin seitsemän miljardin euron haitat, joka tarkoittaa 1-2% korotusta jokaiselle veronmaksajalle. Haitat rasittavat yhteiskunnan kaikkia sektoreita, ennen kaikkea terveydenhuoltoa, sosiaalitointa ja työelämää.
Verovaroilla annettavan hoidon laatu sen enempää kuin alkoholiongelmaisten toipuminenkaan eivät tunnu kiinnostavan ketään. Poliittiset päättäjät näpertelevät alkoholin hinnanalennusten ja -korotusten vuorovedessä. Ketkä kantavat vastuun miljardiluokan kustannuksista ja turhista, ennenaikaisista kuolemista? Ketkä ovat vastuussa siitä, ettei päihdehoitoon oteta käyttöön tuloksekkaimpia metodeja? Miksi ketään ei tunnu kiinnostavan edes ne kymmenet tuhannet lapset, jotka joudutaan ottamaan huostaan tai jotka sairastuvat läheisriippuvuuteen, josta toipumiseen tarvitaan hoitoa?"
Alkon sivuilla sanotaan: "Suurin osa suomalaisista käyttää alkoholia kohtuullisesti. Kuitenkin vähintään 13 prosenttia, eli yli 560 000 suomalaista, juo tutkimuksen mukaan yli riskirajan. Kokonaiskulutuksen kasvaessa myös alkoholihaitat lisääntyvät. Alkoholinkäytöstä aiheutuu sairauksia, ja se lisää riskiä esimerkiksi tapaturmiin." Alkon sivuilla jokseenkin kiitettävästi listataan alkoholin aiheuttamia vakavia seurauksia fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, mutta ei kerrota alkoholin kustannuksista yhteiskunnalle. Muutamia arvioita kokonaiskustannuksista on esitetty, mutta ei mitään perusteellista tieteellistä tutkimusta. Nyt voimme sanoa vain, että alkoholin kustannukset lasketaan miljardeissa.
Alko listaa alkoholinkäytön lopettamiseen ja vähentämiseen ohjeita, joista tuskin on kenellekään alkoholistille mitään apua. Tällaisia ohjeita ovat vähentää kerralla nautitun alkoholin määrää, vaihtaa miedompiin, välttää tilanteita, joissa juo liikaa ja opetella kieltäytymään tarjotusta alkoholista. Kuka nämä ohjeet on keksinyt? Apua Alko kertoo saatavan terveyskeskuksesta ja työterveyshuollosta. Oma ja monien muiden kokemus on, että näistä apua ei saa.
Itse olen kuullut työterveyslääkäriltä, että mitä jos vähentäisit juomista tai vaihtaisit alkoholittomaan olueen? Tosin itse en voi syyttää lääkäreitä, koska valehtelin heille, enkä lähtenyt aktiivisesti hakemaan apua juomiseeni, koska en ymmärtänyt omaa tilannettani. Mutta on selvää, että jos työterveydessä selvästi alkoholin kanssa ongelmissa olevaa potilasta ei osata auttaa, on vika laajemmin koko järjestelmässä.
Nyt jos asiat halutaan kuntoon tässä maassa, vaaditaan perusteellinen remontti. Alkoholismin luonne sairautena tulee tiedostaa, terveysalan toimijoita tulee valistaa alkoholismin tunnistamiseen, vaaditaan puolueeton selvitys tehokkaimmista hoitomuodoista ja järjestelmä, jonka turvin alkoholisti ohjataan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman tehokkaaseen hoitoon. Nyt käydään taistelua tuulimyllyjä vastaan, kun sote-alalla pidetään kynsin hampain kiinni vanhentuneista käsitteistä. Kenellä päättäjällä riittäisi rohkeus lähteä ajamaan tätä käytännössä jokaista suomalaista koskevaa tärkeää asiaa?
Kommentit