"Miksi, Herra, hylkäät minun sieluni, miksi peität kasvosi minulta? Minä olen kurja ja lähellä kuolemaa hamasta nuoruudestani, minä kärsin sinun kauhujasi, olen neuvoton. Sinun vihasi vyöryy minun ylitseni, sinun hirmusi hukuttavat minut. Ne saartavat minua kaiken päivää kuin vedet, ne kaikki yhdessä piirittävät minua. Ystävät ja toverit sinä olet karkoittanut minusta kauas, pimeys on minun ainoa tuttavani." (Ps. 88:14-18)

Olen kokenut suunnatonta kuolemanpelkoa elämässäni kuusi kertaa. Vain kerran se on johtunut konkreettisesta uhasta, muilla kerroilla kyse on ollut kuvitelmasta, mutta pelko on ollut sitäkin todellisempi.

Ensimmäisen kerran muistan pelänneeni kuolemaa teini-iässä, kun olin ottanut taikasieniä. Silloin trippi päättyi siihen, että kaikki pimeni ja uskoin tekeväni kuolemaa. Seuraavan kerran pelkäsin kuolemaa vuonna 2012, kun olin sairastunut kivessyöpään. Vaikka kivessyövän ennuste on 95%, en minä sitä tiennyt, vaan olin aivan varma, että tulen kuolemaan tähän tautiin. Tällä kertaa kuolemanpelko oli oikeutettu, kuoleehan 5% sairastuneista tähän tautiin viiden vuoden sisällä. Silloin sain lääkäristä rauhoittavia lääkkeitä kuolemanpelkooni, joka auttoi hetkellisesti. Tartuin tuolloin Raamattuun, joka koitui siunaukseksi.

Keväällä 2016 uskonnollisessa psykoosissa uskoin olevani Shin-Bet agentti, jonka luterilaisen kirkon papit haluavat tappaa. Pelko oli täyttä harhaa, mutta kuolemanpelko oli konkreettinen. Seuraava psykoosin kaltainen maniavaihe minulla oli töissä 2020, jolloin päässä oli sekavia ajatuksia ja osastolla ensimmäisinä öinä uskoin taistelevani henkivaltoja vastaan hengestäni. Jälleen olin varma, että joku tai jokin haluaa minut tappaa.

Seuraava kuolemanpelko koitti maaliskuun lopussa 2022, kun ymmärsin olevani alkoholisti, mutta viinaa piti saada joka aamu. Silloin heräsin viikon verran joka aamu tuskaan, pelkoon ja suunnattomaan ahdistukseen. Onnekseni raitistuin ja nuo krapula-aamuiset kuolemanpelot ovat muisto vain.

Nyt viime maanantain ja tiistain välisenä yönä kuvittelin, että olen saamassa sydänkohtauksen, että elämä oli nyt tässä. Ammattitaitoisen hätäkeskuspäivystäjän ansiosta tajusin kärsiväni tavallisesta paniikkikohtauksesta, sydämessä tuskin on mitään vikaa. Vaikka vika oli korvien välissä, oli kuolemanpelko tässäkin tapauksessa konkreettinen, eikä mukavaa ollenkaan.

Latasin puhelimeen nuorille tarkoitetun "Chillaa" sovelluksen, jossa on hengitysharjoituksia paniikkia varten. No nyt on tullut hengiteltyä rauhallisen musiikin tahdissa sisään ja ulos useita kertoja. Kun tiedostaa sen tosiasian, että vika on omassa päässä, löytyy paniikista tie ulos. Helppoa se ei silti välttämättä ole.

Olen pelkuri, sen voin myöntää. Pelkään ajaa autoa, pelkään että läheisille sattuu jotakin pahaa, pelkään oman terveyteni puolesta, pelkään lämmittää saunaa ja pestä pyykkiä (älä kysy miksi), pelkään myrskyjä ja sähkökatkoja.

Myytin mukaan Raamatussa lukee 365 kertaa "älä pelkää", siis kerran jokaista vuoden päivää varten. Todellisuudessa karkea sanahaku kertoo, että "älä pelkää" löytyy Raamatusta vain 51 kertaa, muulla tavalla ilmaistuna varmasti useammin, mutta ei missään tapauksessa 365 kertaa.

Jos pelko ei olisi tarpeeksi paha asia jo sinänsä, on se Raamatun mukaan peräti syntiä.

"Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm. 21:8)

Tässä pelkurit ovat listan kärjessä saastaisten ja murhaajien joukossa. Jumala ei halua, että me pelkäämme. Mutta olisiko kaltaisestani pelkurista Jumalan sotilaaksi? Voinko taistella henkivoimia vastaan, minähän pelkään ja vapisen jo kaupan kassalla iltapäivän ruuhkassa? Voinko voittaa pelkoni vain hengittelemällä sisään ja ulos? Voiko pelko johtua henkivalloista? Miten karkotan pelkuruuden hengen lopullisesti elämästäni? Turvaan yksin Raamattuun. Tiedän, että nimeni on elämän kirjassa, minulla ei ole mitään pelättävää. Jumalan Pojan, Jeshuan Messiaan nimessä pystyn mihin vain, jopa voittamaan pelkoni.

Turhaan popsisin mitään nappeja, ne auttavat vain hetkeksi ja ovat vaarallisia. Nyt tiedän miten selviän paniikkikohtauksesta, seuraavaksi tartun niihin typeriin arkisiin tilanteisiin, joita pelkään. Askel kerrallaan selviän kyllä tästäkin taistelusta. Kysymys on, miksi minua piinataan? Miksi kaikilla muilla on niin helppoa?

Ei, minä en tiedä kaikkea.

"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat." (Ps. 23:4)

Kirjan alkuun